Täyden palvelun matkatoimisto

m/s Puijo risteily ~ Valamon Luostari ja Karvion kesäteatteri  ’Uuden henki’ 
la    5.8.2017
alk. 115€ /hlö


UUDEN HENKI
1980-luvulle tultaessa Valamon luostari on selvinnyt vaikeimmista vuosista ja uusi nousu on alkanut. Viimeinen Vanhan Valamon munkki Simforian ennättää nähdä uuden kirkon nousevan Papinniemelle ennen kuolemaansa. Talkoolaiset ja matkailijat täyttävät luostarin varsinkin kesäisin. Ortodoksisuus kiinnostaa suomalaista kulttuuriväkeä ja mm. runoilija Pentti Saarikoski löytää luostarin hengen. Ympäröivä maaseutu muuttuu luostarin vanavedessä: vanhan on väistyttävä uuden tieltä ja toivo paremmasta huomisesta vie elämää eteenpäin.

Näytelmä on kolmas eli viimeinen osa Heinäveden teatteriyhdistys ry:n tuottamaa Valamo-trilogiaa. Näytelmässä jatketaan osittain edellisten osien tarinaa, mutta se toimii myös itsenäisenä näytelmänä. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa näytelmäkirjailija, ohjaaja Lauri Jänis. Rooleissa nähdään Heinäveden harrastajanäyttelijöitä.

Suositun Valamo-trilogian edeltäviä osia, ”Isän varjo” ja ”Poika munkkilan polulla”, on käynyt katsomassa yhteensä yli 16 000 katsojaa. Tule näkemään ja kokemaan ainutlaatuinen teatterielämys paikallisessa maisemassa ja paikallisten ihmisten kertomana Heinävedellä!

Kuopiosta / Siilinjärveltä 115€ /hlö
Iisalmesta / Lapinlahdelta 120€ /hlö
Kiuruvedeltä   145€ /hlö

 

     

Hintaan sisältyy:
- bussikuljetus matkan aikana alk. Iisalmi, siirtymäkuljetukset Karvio - Valamo, Valamo - Iisalmi
- m/s Puijo -risteily Kuopiosta Karvioon
- lounas Valamon Luostarissa
- pääsylippu Valamo -trilogian 3. osaan ”Uuden Henki” -teatteriesitykseen


Matkaohjelma 5.8.
- bussikuljetus Iisalmesta Kuopion satamaan
- Klo 09:00 laivamatka Kuopio – Karvio
- Klo 12:50 kuljetus Karviosta Valamon luostariin
- Lounas ruokailu klo 13:15 alkaen
- Siirtyminen Karvion teatterille klo 14:30
- ’Uuden Henki’ trilogian 3. osa teatteriesitys 
klo 15:00 alkaen, kesto n. 2h 30min. 
- Paluukuljetus kotipaikkakunnille n. klo 17:30 alkaen


Esite matkasta

VARAA PAIKKASI TÄSTÄ

 


*Toimistomaksu 12€/varaus      
*Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja    
*Matkan toteutuminen edellyttää 20 matkustajaa